torstai 19. syyskuuta 2013

Nopea kierros

Ennen starttia keskustelimme Villen ja Kirvesniemen Juhon kanssa, että nyt ei mikään pidättele Nicolea ja Nellaa. Kävi juuri näin. Nella kiersi reitin lähestulkoon ennätysajassa ja Nicole voitti koko kisan tasoituksissa. Myös Keon vauhdin odotettiin olevan vahva. Meidän pahimmat kilpailijamme kokonaispisteitä silmällä pitäen olivat kuitenkin Vitalita ja Kasipallo, joiden kisavauhti päivän kelissä oli etukäteen arvoitus. Emilialle pitkät sivutuuliosuudet ovat painajainen, vesilinja ei yksinkertaisesti riitä.

Kisasta odotettiin mukavasta noin yhdeksän metrin itätuulesta huolimatta tylsää jonossa köröttelyä. Toisin kuitenkin onneksi kävi, tapahtumia riitti. Kohtalaisen startin jälkeen Aquarius ja Keo pyrkivät yläpuolelta ohi. Tämä pakotti meitä puolustautumaan ja purjehtimaan aivan liian ylös Vaakun tyyneen. Pelin hengen ajoissa haistanut Humbug suuntasi ajoissa alas ja voitti pelin. Me köröttelimme isompien peräaallossa fleetin häntäjoukossa Havourin viitalle. Tiukkoja tilanteita sattui niin Vaakun kuin Havourinkin rannassa sekä kääntömerkillä. Homma sujui pienistä marginaaleista huolimatta kaikin puolin tyylikkäästi.

Lyhyt kryssi aallottomiossa olosuhteissa oli meille herkkua. Sen aikana pääsimme kohtalaisen vapaisiin tuuliin ja saimme itsemme kinnattua takaisin taistoon. Väylää pitkin ajeltiin tappavan tylsä strekki punaiselle jääpojulle. Kaikki kynnelle kykenevät ottivat kiinni, vetivät kaulaa tai purjehtivat ohi, vesilija kun ei edelleenkään riitä. Ei auttanut, vaikka laidalla oli painoakin normaalia enemmän. Emilia on moneen muuhun kilpailijaan verrattuna varsin tasainen vene. Missään olosuhteissa se ei ole erityisen nopea, mutta ei toisaalta aivan toivottoman hidaskaan. Parhaat osuudet ovat kevyet kelit sekä vauhdikkaat surffipätkät. Reilummat kryssit eivät sille oikein sovi, mutta hyvä nousukulma kompensoi hieman huonoa vauhtia. Spinnuttomat sivutuulet ja olosuhteet, joissa vesilinjasta on hyötyä ovat yksinkertaisesti myrkkyä.

Viimeisen lyhyen lenssin olimme arvioineet väärin ja spinnurensselit olivat väärällä puolella. Nopeasti ne siirtyivät kuitenkin paikoilleen ja pallokas saatiin vetoon. Jonkun verran aikaa paloi silti hukkaan. Aluksi meidän oli tarkoitus jiipata ja yrittää spinnulla maaliin. Vitalitan näyttävä broachi sai meidät kuitenkin toisiin aatteisiin. Spinnu otettiin ajoissa alas ja maaliin tultiin fokalla. Lopuutuloksissa neljäs sija oli aivan kohtalainen näissä olosuhteissa. Keon vaisu panos hieman yllätti ja Kasipallo jäi selvästi taaksemme. Vitalitakaan ei pystynyt kirimään meitä yhteispisteissä kiinni, joten ennen viimeistä osakilpailua asemamme näyttää melko hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti