keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Purjehdusterapiaa juhannusviikolla



Kesäinen keskiviikko ennen juhannusta sopi Villelle ja Jesselle, niinpä lähdettiin porukalla taas terapiatreeneihin Emilialla. Tuuli oli hieman ennustettua hiljaisempi, ehkä noin 8m/s. Kovempikin keli olisi maittanut, mutta nyt saatiin leppoisaa kryssiä ja helppoa spinnutreeniä. Itse ohjailin osan ajasta jaloilla ja pitelin kännykkää toisessa ja ison skuuttia toisessa kädessä. Tarkoituksena oli saada muutama maukas jiippi ja spinnun nosto videolle. Järjestely verotti ajotarkkuutta sen verran, että manööverit pakostakin kärsivät. Kunnon videointi vaatisi ylimääräisen kameramiehen tai kiinteästi asennetun kameran. Koska aaltoja ei ollut ollenkaan, ei venettä saatu avotuulilla kunnolla surffiin, joten parhaat nopeudet jäivät kahdeksan solmun pintaan. Muuten oli kyllä taas kiva seilata, pari kertaa oli jolla karata käsistä 90 asteen apparenttia spinnulla ajeltaessa. Aamupäivän opetus oli, että pienen veneen purjehtiminen ei sinänsä ole sen helpompaa tai vaikeampaa kuin isonkaan, mutta trion on helpompi soittaa yhteen kuin sinfoniaorkesterin




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti