Vellamon kierros

Meripäiväregatta starttasi Vellamon edestä jo yhdeksältä aamuna, jotta merellä ei tulisi ahdasta Ruotsinsalmen ajoihin osallistuvien kilpaveneiden seassa. Kisan alku oli melkoista rimpuilua lähes rasvatyynessä kelissä.  Emilia nappasi kuitenkin mainion startin ja taktisesti onnistuimme hankalissa olosuhteissa vähintäänkin kohtuullisesti. Rataa oli lyhennetty 16,5 mailiin hiljaisen tuuliennusteen takia. Jo ennen puoltapäivää merituuli alkoi kuitenkin viritä ja valtaosa purjehduksesta käytiinkin lähes ihanteellisissa olosuhteissa n. 6m/s tuulessa ja auringon paistaessa.
Olimme liikkeellä Villen kanssa kahden. Purjehduksellisesti kisa meni juuri niin hyvin, kuin tällä tiimillä yleensäkin. Kisa oli helppo ja olosuhteet kohtalaisen hyvät Emilian kaltaisella veneelle. Jessen vasta valmistunut Vitalita osoittautui alun kryssillä kuyitenkin niin nopeaksi, että avotuulen kiristä huolimatta emme voineet sille mitään edes tietokonefinaalissa. Vanha kilpakumppani Keo pystyttiin kuitenkin pitämään takana, mikä riitti toiseen sijaan 12 ilmoittautuneen pikkuluokan veneen joukossa. Kelpo suoritus kaiken kaikkiaan.

Takaisin sorvin ääreen

Kesätauon jälkeen Veleiro-cup jatkui 24.7. Olimme Villen kanssa kahden ja startti tapahtui spinnulla. Varmistelimme asiaa ja starttasimme vasemmasta päästä styyralla tarkoituksena saada kulkuoikeus rannanpuolelta starttaaviin nähden ja jiipata hyvässä kulmassa mansikkalahden itäviitalla. Olimme kuitenkin hieman vaiheessa ja myöhastyimme selvästi lähdöstä. Tilannetta ei yhtään auttanut tuulen moinaaminen Pikkuliisan kupeessa. Paaralla lähteneet pääsivät puuskan turvin nenämme edestä ja me asetuimme takaa-ajoon.

Parantelimme osakkeita matkalla Havourille ja otimme kryssillä muutaman shiftin oikein. Lopputuloksissa pystyimme huonon alun jälkeen kirimään 13 veneen porukassa neljänsiksi. Keo oli tavoittamattomissa, mutta hyvät startit ottaneet Humbug ja Ulla II olisivat olleet lyötävissä, mikäli emme olisi sössineet omaa starttiamme niin perusteellisesti. Ville oli kiinnittänyt GoPron takakaiteeseen. Saa nähdä, minkälaista filmiä tästä saadaan analysoitavaksi.

Perhepurjehdusta

13.7. kävimme Tarmon kanssa kahdestaan kiertämässä Rankin. Valtaosan matkasta tämän kesän jollakurssilainen toimi pinnamiehenä. Menomatka oli kryssiä ja sivuvastaista, takaisin päin tultiin eväitä syöden spinnun vetäessä.

Iltapurjehdus

Yöpurjehduksen reittiä oli muutettu perinteisestä parikymmentä mailia lyhyemmäksi jättämällä Enskerin ja Aarholman kierto pois. Radan pituudeksi tuli nyt runsas 38 mailia linnuntietä aiemman 60:n sijaan. Kun lähtökin oli jo iltapäivällä, muuttui koko kisan luonne sillä maaliin ehdittiin jo ennen puolta yötä.

Emilia lähtötunnelmissa rannalle jääneen Villen kuvaamana

Tuuliennuste illaksi oli melko kova, lounaistuulta 10m/s, puuskat 14. Käytännössä tämä vielä ylittyi parilla metrillä. Emilian tuulimittari näytti kryssillä ja sivuvastaisella 28-30 solmua apparenttia. Vasta ilta yhdeksän maissa tuuli moinasi noin 10m/s paikkeille. Tuuli oli varsin puuskainen, mutta kuitenkin suunnaltaan vakaa. Ulkomerelle Merikarin ja Rankin välille koko päivän puhkunut puhuri oli nostanut miehekkään aallokon, joka kuitenkin riittävän pitkänä ja loivana oli Emilialla helppo purjehtia.

Jostain kumman syystä lähtöä lykättiin tunnilla, vaikka kelin tiedettiin pysyvän samana pitkälle iltaan asti. Pikkuluokka starttasi kello 16 ja iso tunnin myöhemmin. Kovan tuulen takia muutama vene jätti starttaamatta ja kummasakin luokassa sattui muutama keskeytys. Kalustoakin jouduttiin kisaan jälkeen korjailemaan. Emilialta reitti sujui yllätyksittä, ainoastaan saalingin alla ollut tutkaheijastin liukui aallokossa vanttia pitkin kannelle. Töissä ollutta Villeä tuurasi torstain tapaan Vainikkalan Julius. Tässä kelissä olisi ollut hyvä, mikäli matkassa olisi ollut vieläkin isompi miehistö.

Tutkaheijastimelle tuli korkean paikan kammo

Startti meni hyvin ja Ruotsinsalmen läpäisimme selvässä johdossa. Puuskainen tuuli tuli suoraan takaa ja tahattoman jiipin uhkan takia katsoimme viisaammaksi jättää spinaakkerin pussiin. Samaan ratkaisuun päätyivät kaikki muutkin venekunnat. Ajassa hävisimme ehkä minuutin, mutta kapeaan ja kivikkoiseen salmeen kovassa tuulessa plattiksella spinnulla purjehtiminen olisi pahimmassa tapauksessa voinut päätyä katastrofiin. Tällaista riskiä emme luonnollisesti halunneet ottaa, olivatpa rannan asiantuntijat mitä mieltä tahansa.

Jiippailen kohti kapeaa salmea

Kuutsalon itäpuoli oli juuri ja juuri liian tiukka spinaakkerille. Vehkaluodon jälkeen reitti muuttui sivuvastaiseksi, mikä taas oli Emilialle hankala suunta ajettavaksi, pullukka vene kun kallistuu kovin herkästi. Haapasaaren kierto sujui päivänvalossa navakasta takatuulesta huolimatta helposti ja Piritovan poijun jälkeen alkoi Kaunissaaren selälle asti jatkunut pitkä kryssi isossa aallokossa. Nyt vihdoin alkoivat muut perässä sitkeästi pysytelleet veneet tippua kyydistä. Emilia on kovassa kelissä tarkka, mutta varsin helppo ajettava. Ainoa konsti pitää vauhtia yllä on purjehtia tiukalla fokalla ja erittäin litteäksi trimmatulla täydellä isolla. Reivattuna vauhti, voima ja nousukulma putoavat dramaattisesti, veneen balanssi kärsii ja kilpapurjehdukselle voi heittää hyvästit. Käytännön yläraja on laitapainosta riippuen noin 14 m/s kohdalla. Nyt tuuli jäi pääsääntöisesti tuon rajan alle ja matka taittui melko mukavasti, joskin kryssivauhti jäi aallokossa kolmella miehellä varsin pieneksi  sortuman ollessa huomattava. Vettä tuli kannen yli sisään asti pari kertaa. Kisan jälkeen salongin patjoissa riittikin kuivateltavaa.

Kamat  kuvatteilla kisan jälkeen

Kohon matalan kiertämisen jälkeen tuuli oli suoraan takaa ja sininen spinnu lehahti iloisesti ilmoille. Plattiksen ajaminen rullaavassa aallokossa oli sen verran hankalaa, että päätimme leikata suosiolla etelään. Villen poissa ollessa laskimme hetkeksi spinnun jiipin ajaksi. Kohti Viikarin salmea surffailimme parhaimmillaan 12,5 solmun nopeudella. Maaliin saavuimme klo 23.08 ajettuamme koko reitin letkan kärjessä. Lokin mukaan matkaa oli kertynyt 45,5 mailia. Nicole tuli 17 minuuttia perässä, mutta vei lasketussa ajaissa selvän voiton meidän joutuessa tyytymään kakkossijaan.

Kisa käytiin päivänvalossa, mutta pakinnot sentään  jaettiin yöllä

Rantauduttuamme ihmettelimme veneen keltaiseksi muuttunutta kantta. Seuraavana päivänä ilmeni, että kaikkien muidenkin mukana olleiden veneiden kannet olivat saaneet uuden värityksen. Ainoastaan auringon valolta piilossa olleet ja vahatut kohdat olivat säilyttäneet alkuperäisen sävynsä. Kukaan ei tuntunut tietävän, mistä moinen ilmiö johtuu. Onko kyseessä jokin valoon reagoiva levä, siitepöly tai vedessä ollut epäpuhtaus. Ilmiölle olisi mukava saada jokin selitys. Samoin olisi hauska tietää, kuinka saada alkuperäinen väritys takaisin.

Kansi sai uuden värin. Kuka tietää syyn?

Tasainen torstaikisa

Tämänkertainen Veleiro-cup startti purjehdittiin hieman normaalia pidemmällä radalla, Kukourin mutkan asemesta käytiin kääntymässä Lellerin länsipoijulla. Tuuli oli viitisen metriä kaakosta ja sen oli ennustettu kääntyvän etelään. Villen ollessa töissä Jesse oli hankkinut apugastiksi Vainikkalan Julin. Käsien puolesta olisimme varmasti pärjänneet helpolla radalla kahdenkin, mutta apu otettiin ilolla vastaan, etenkin kun laitapainosta on aina hyötyä.

Starttasimme Pikkuliisan poijulta ajamalla styyralla linjaa pitkin ja vendaamalla hieman ennen paukkua. Nopeammalla veneellä olisi varmasti ollut hyvä lähteä hieman alempaa ja välttää Varisaaren tyyni vyöhyke, mutta tämä oli meille ainut mahdollisuus pysyä vapaissa tuulissa. Alkumatkan kävimme kisaa tuttuun tapaan Humbugin kanssa ylhäällä, Pulkkisen Arin vetäessä hienosti optimireittiä uudella veneellään hieman alempana. Ennen Havouria tuulimittari näytti 16 solmua apparenttia, mikä on Emiliassa kolmella miehellä genuan yläraja. Onneksi vihreän viitan jälkeen tuuli moinasi pari solmua ja pääsimme hyvin etenemään olemattomassa aallokossa.

Kisan aikana tuuli ei juuri ennustuksesta huolimatta kääntynyt ja Lellerille saatiinkin oikein mukava kryssi. Trimmu oli kerran yllättää meidät purjeen takaa ja jouduimme tekemään suunnittelemattoman vendan. Muuten saimme noukittua pari shiftiä oikein ja pysyimme mukavasti kovempaa kulkevan Humbugin kannassa.

Takaisinpäin tultiin sivutuulessa spinnulla ja punaisella poijulla Juli pääsi keulakannelle jiippiä tekemään. Homma toimi, kuten pitkin ja maaliin saavuimme normifleetin kakkosina pian Humbugin perässä. Edellä menivät Trimmu, Nella ja Ari uusine veneineen. Kaksi edellistä tiesimme tietokonefinaalin pudottavan kauas taakse, mutta J80:n vauhti oli meille tällä kertaa liikaa. Ari oli päässyt ajamaan mailitolkulla isolla genaakkerillaan optimikurssia ja kuromaan aivan liian pitkän etumatkan. Emiliaa 25 cm kapeampi ja yli 500kg kevyempi vene, jossa on 20 neliötä enemmän purjeita osoitti karulla tavalla sivutuulipotentiaalinsa jättäen meidät tällä kertaa selvästi kakkosiksi. Lasketussa aiassa eroa kertyi puolitoista minuuttia. Hieno alku Arilta uuden veneen kanssa, kilpailun kiristyminen tuo lisää mielenkiintoa koko touhuun. Jokohan Vitalitakin nähdään radalla kesätauon jälkeen?

Veleiro-cuo jää kesätuolle, saraja jatkuu 24.7. 

Uusimmat tulokset löytyvät tästä.

Pitihän ne kuitenkin laskea....

Vanhoilla eväillä

Litiprojekti Turnipsin vietyä keväällä kaiken liikenevän ajan jäi Emilia väkisinkin vähemmälle huomiolle. Se laskettiinkin veteen lähes samanlaisessa asussa missä se syksyllä nostettiin. Toki vene putsattiin, vahattiin ja huollettiin, mutta mitään suurempia remontteja ei tehty. Edes pohjaa ei maalattu uudestaan, koska tarkoitus on kuluttaa harmaa Mille pois sen alla olevan sinisen Hard Racingin päältä. Kilpailijat saavatkin tämän kesän katsella Emilian täplikästä pohjaa, joka ulkonäöstä huolimatta ei silti ole yhtään hullummassa kunnossa.

Torstaina 6.6. hetki ennen lähtöä näytti tuulikulma linjalta Havourille sellaiselta, että spinnulla ei starttia kannattanut yrittää. Muutaman vuoden taikaisen LYS-säännön muutoksen jälkeen on yhä useampaan veneeseen ilmestynyt genaakkereita, joita useampikin venekunta halusi vallitsevissa olosuhteissa hyödyntää. Emilia taas on haluttu pitää täysin luokkasääntöjen mukaisena dacron purjeineen ja spinnuineen. Genaakkeri on toki hyvä purje, mutta vain aivan äärimmäisillä kulmilla spinaakkeria nopeampi. Emilian kaltaisessa veneessä sen käyttöalue jää niin kapeaksi, ettei hankinta ainakaan tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta. Lisäksi pidämme spinnupurjehdusta tiukan kryssikamppailun ohella purjehduksen suolana. Välineet taas haluamme pitää niin yksinkertaisina kuin suinkin, jotta päähuomio pysyy itse asiassa.

Eipä tarvinnut juuri ylimääräisiä kurvailla

Emilia nappasi kelpo startin ylemmältä poijulta, vaikka vain hetkeä ennen lähtöviestiä genuan fallin lukko aukesi ja koko purje meinasi tulla kannelle. Alempana olevat sekä taaempaa startanneet veneet olivat vaikeuksissa genaakkereineen ja joutuivat pian vaihtamaan keulapurjetta. Emilia pysytteli genuoineen laivueen ylimpänä ja pääsi koko ajan varsin kireillä purjeilla ajaen suoraan Havourin viitalle. Humbug seurasi  aivan kintereillä, mutta ei saanut ohitusmahdollisuutta. Havourin jälkeen pystyimme kuromaaan hieman etumatkaa tähän isompaan kilpailijaamme.

Takaisinpäin pääsimme mukavasti spinnulla, vaikka kävimmekin koko ajan kovaa vääntöä meidät uudelleen saavuttaneen Humbugin kanssa. Nopeampi vene oli jo kerran pakko päästää yläpuolelta ohi, mutta näin menettemällä laskimme saavamme kääntöpoijulla arvokkaan sisäpaikan. Kävi, kuten suunnittelimmekin, eikä varsinaisesta kärkisijasta tämän jälkeen ollut enää epäselvyyttä. Ilman spinnua matkan körötellyt Nella oli toki koko ajan kaikkia muita hieman edellä, mutta auttamattomasti ulkona todellisesta kilpailusta. Keo puolestaan purjehti alun genaakkerisähläyksen jälkeen eleettömän tyylikkäästi kärkeä kiinni päätyen lopulta kolmanneksi ennen uutta genuaansa ulkoiluttanutta Ulla Kakkosta. Noin neljän metrin tuuli sopi Emilialle tällä kertaa mainiosti ja Turnipsilla suoritettu ahkera harjoittelu ja kilpailu on ollut omiaan hiomaan miehistön yhteistoimintaa entistä paremmalle tasolle.

Tulokset:

Hässäkkää lähtölinjalla

Turnipsiukkeleiden tämän kesän 24.kisastartti tapahtui Veleiro-cupissa Kotkan pursiseuran viikkokisoissa. Emilia oli laskettu veteen paria päivää aiemmin ja rikattu kisakuntoon edellisenä iltana. Koska edellisestä kölivenestartistamme oli jo aikaa, lähdimme vesille hyvissä ajoin. Tunnelma  oli kuin olisi palannut harharetkiltä kotiin. Tätä venettä olemme purjehtineet niin paljon, että hommaan on ainakin toistaiseksi vielä aivan toisenlainen rutiini kuin Turnipsiin. Toki purjeet ovat isommat ja veneen liikkeet rauhallisemmat, mutta perusasioissa ei muuten ole juurikaan eroa. Purjehdimme kumpaakin venettä aivan samalla työnjaolla. Ennen starttia ehdimme treenata tunnin verran kryssiä, vendoja ja spinnumanööverejä.

Toistaiseksi Emilian riki tarjoaa vielä Turnipsin vastaavaa tutumman  näkymän

Sydämentykytyksiä lähdössä aiheutti parikymmentä sekuntia ennen paukkua sääntöjen vastaisesti eteen kiilannut puolitonnari Humbug, joka oli paitsi aiheuttaa kolarin myös pilata starttimme. Tapahtuman seurauksena sekä alapuolelta tulevan Keon että yläpuolella olevan starttipoijun kanssa teki todella tiukkaa, mutta selvitimme tilanteen nipin napin. Lähtömme oli lopulta fleetin toiseksi paras, vaikkakin jäimme pian nopeamman Keon pakkeihin. Varsin hyvin pystyimme kuitenkin vallitsevassa noin neljän metrin reikäisessä kaakkoistuulessa pistämään isommalle kampoihin. Lopulta Varissaaren aiheuttama tyyni vyöhyke armahti Keon, joka massansa ansiosta lipui meiltä karkuun ja jätti kiitokseksi sotkuiset tuulet.

Peli alkoi jo näyttää pelatulta, mutta pitkän spinnuosuuden purjehdimme varsin hyvin kuroen hieman Keon etumatkaa kiinni. Hyökkäyspaikka aukeni, kun Keo hiljenevässä tuulessa leikkasi polaarin mukaisesti rohkeasti lähes 50 asteen kulmassa viimeisellä avotuulilegillä ajatuen kauas oikealle keskilinjasta. Olimme reilusti Keon perässä samalla kurssilla ja jiippasimme yhdenaikasesti tätä ylempänä. Hieman onnekkaasti saimme sopivasti sattuneen puuskan heitä ennen. Kaiken lisäksi tuuli shiftasi juuri sen verran vastaan, että pääsimme ajamaan koko osuuden tällä yhdellä jiipiillä. Näin lopulta pystyimme kiilaamaan Keon ohi vähän ennen maalia. Peli oli tällä selvä ja Emilian kauden ensimmäinen kisastartti yhdentoista köliveneen fleetissä päättyi voitokkaasti. 

Iloiset ukkelit tuloksia odottamassa. Tällä kertaa ei tietokonefinaalia tarvinnut jännittää.

Vaikka kölivenepurjehdus maistuikin mainiolta, aikovat ukkelit seuraavan kerran ulkoiluttaa taas Turnipsia, ettei vaivalla viime syksyn ja kuluvan kevään aikana hankittu tuntuma vain pääse katoamaan. Seuraava  Veleiro-cup lähtö on puolestaan vuorossa viikon päästä torstaina.