Balsamia haavoihin

Kuten tälläkin palstalla on monesti vuodatatettu, tasoituskilpailuissa on omat ongelmansa. Mikään tasoitusjärjestelmä ei pysty täydellisesti eliminoimaan veneiden välisiä suorituseroja. Näillä vesillä olemme jo vuosia olleet altavastaajan asemassa hyvin purjehdittuun ja edullisen kertoimen omaavaan Keoon nähden. Rakkaan vihollisen lyöminen syksyn viiemeisessä varsinaisessa purjehduskilpailussa tuntuikin siis erityisen makealle.

      Otimme lähes optimaalisen startin ja pääsimme heittämään papuurin halssille koko muun fleetin edestä. Havourin kulmalla sijaitsevalle ensimmäiselle kääntömerkille pääsimme häiriöttömissä tuulissa. Verivihollinen Keo yritti paremman vauhtinsa turvin yläpuolelta ohi, mutta ei aivan päässyt. Tästä alkoikin parikymmentä vendaa sisältänyt kaksinkamppailu, jossa pystyimme kovalla työllä ja hieman onnekkaastikin pitämään nopeamman veneen takanamme kisan puoliväliin asti. Reitti oli tällä kertaa kryssivoittoinen ja Keon kääntyessä paaralle lähestyimme aina styyralla ja vendasimme varmaan suojanpuolen asemaan torpaten ohitusyrityksen.

Onneksemme kääntöpisteet olivat juuri niin tieheässä, että selvästi nopeammin, mutta hieman alemmas purjehtivä Keo ei onnistunut livahtamaan alapuolelta ohi. Meidän valttimme tässä kaksinkamppailussa taas oli parempi kiihtyvyys sekä nopeammat manööverit. Muutama käänös toki meni meilläkin pipariksi kierteisten gunuanskuuttien jumittaessa ja snörppinarun takertuessa kerran mantookiverkkoon.

      Lellerinsalmen jälkeen peli alkoi näyttää jo menetetyltä, mutta avuksemme tuli rysä, jonka rannan puolelta ei ollut menemistä. Keon yrittäessä paaralla keulamme edestä meidän oli väistettävä yhteentörmäyksen välttämiseksi. Juhani tunnusti reilusti tilanteen ja teki sääntöjen mukaiset kaksi sakkokierrosta. Tämä takasi meille sopivan etumatkan pitkälle strekille kohti Katajakaria. Keo ajoi vauhdilla hieman alemmas ja näytti jo livahtavan meiltä, mutta onneksi ylempänä tuuli kuitenkin hieman shiftasi oikealle ja saimme koko ajan lisää korkeutta heihin nähden. Kun sääennusteen povaamaa tuulen kääntymistä itään ei kisan aikana vielä merkittävästi tapahtunut, pystyimme hyödyntämään koko syntyneen korkeuseron kohdatessamme seuraavan kerran Haapasaaristossa.

      Tuuli puhalsi eteläkaakosta ja mittarimme näytti kryssillä 14 - 18 solmua apparenttia. Koska mukana oli Villen ja Jessen lisäksi viime vuonnakin kanssamme samassa kisassa purjehtinut Juho Kirvesniemi, uskalsimme lähteä matkaan genualla. Tuulen ollessa kovimmillaan purjeita oli hieman liikaa, mutta loppua kohti laantuvassa tuulessa vene kulki todella upeasti. Keo toki pääsi lopulta ohi, mutta ei alun viivytystaistelun jälkeen kyennyt enää kuromaan tarvittaava etumatkaa tietokonefinaalia varten. Heidän maaliintulonsa jälkeen meillä olisi ollut armonaikaa noin kolme ja puoli minuuttia. Emme käyttäneet tästä puoliakaan vaan tulimme melko pian Keon perässä voittaen kisan parin minuutin marginaalilla. Kovan työn ja onnistuneen suorituksen jälkeinen voitto tuntui kieltämättä erityisen mukavalta ja miehistön mieliala oli harvinaisen korkealla odotellessamme palkintojenjakoa lounasta syöden ja valmitautuessamme Pitkäluodossa järjestettyihin oktoberfesteihin. Kaksinkamppailumme oli huomattu muissakin veneissä ja kisaamme oli seurattu mielenkiinnolla. Saimmekin runsaasti kannustusta ja onnitteluja voittomme ansiosta.

      Kisa käytiin loistavissa olosuhteissa, mutta seuraava aamu koitti sateisena ja tuulisena. Paluumatkan taitoimme kaksin Jessen kanssa Villen ja Juhon karattua tyttöjen seuraksi Bonitaan. Sateinen sivutuulipätkä sujui pikkufokalla ja täydellä isolla parhaimmillaan 11,5 solmun surffeissa nopeasti, mutta kyyti oli märkää. Kotimatkalla teimme vielä pitstopin Varissaareen yhden fendarin pudottua liian aikaisin kyydistä. Moottorikin sammui juuri ennen Meriniemeen rantautumista, mutta onneksi vauhtimme riitti juuri ja juuri lipumaan oikealle paikalle Y-laiturissa. Kaiken kaikkaan tämä reissu oli oli Litikisojen ja ORCi MM-kisojen ohella yksi kesän kohokohdista.